Kuva: Väinö Karjalainen

Nyt ne tulee, nyt ne kävelee.

”Siis Jere Ijäs ja Monacon työväen palloilijoiden ensimmäisen levyn kaikki biisit. Ne tulee jalan, junalla ja autolla ja jää baareihin ja pikkutaajamiin katselemaan mikä meno.

Me oltiiin liikkeellä kauan ennen julkaisupäivän aamua (29.7.2021). Järkättiin soittohetkiä ja löydettiin Väinö Karjalainen studioineen. Ollaan soitettu Puotilan kartanon pihalla ja vietetty karonkkaa Kalliossa, silloin kun korona vähän hellitti. Kansikuva otettiin Sinebrychoffin huvilan pihan hienossa puutarha-aitauksessa. Itse huvila ei ollut auki, mutta joku moikkasi meille sisältä.

Myin jo sinisen kitaran, joka on kannessa. Se taisi olla myös viimeinen instrumentti, jota ennen miksausta äänitin. Liikkeellä ennen aamua-biisin lopussa on unenomainen suomi-rautalanka stemma ennen fade outia, joka on ainoa kerta kun tuo kitara pääsi ääneen.

Biiseillä eniten soiva sähkökitarani on kuitenkin oikeasti käynyt Monacossa auton peräkontissa. Ostin sen Espanjasta mistä ajoimme perheen kanssa Italiaan, jossa eräs hotellin piccolo pudotti sen kärryjen päältä lattialle. Ristiriitaisin tuntein annoin tipin ja avasin hätäisesti laukun.

Levyllä soittavat kanssani Anssi Nykänen ja Tom Nyman ja se tehtiin ZZ Top-tyyliin ”kuten se tapahtui”.

Väinö äänitti ja me soitettiin kolmistaan analogimankalle.  Kvark-studio oli mainio mesta toteuttaa juttu ja saundia on jo taivasteltu muutamankin toimesta.

Niin ja alussa siteerasin Puolikuuta, mystistä Makeaa myrkkyä-stygeä, joka kävelee joskus nurkan takaa vastaan.

Lauluilla on laulujen lait ja me jätetään nyt nää tähän alkupisteeksi ja lähtölaukaukseksi Monacon työväen palloilijoille.”

Hellekesänä 2021 Jere Ijäs

BIISIT:

1. Niin hiljaa kuin osataan (3’47)
ISRC: FI-TCR-20-00068

2. Townes tai Blaze (4’42)
ISRC: FI-TCR-21-00001

3. Kii sussa  (3’29)
ISRC: FI-TCR-20-00054

4. Lauluilla on laulujen lait (3’14)
ISRC: FI-TCR-21-00002

5. Pikkukylän Jetro (3’25)
ISRC: FI-TCR-21-00003

6. Liikkeellä ennen aamua (3’13)
ISRC: FI-TCR-21-00004

7. Me ei sanota sanaakaan (4’00)
ISRC: FI-TCR-21-00005

8. Uusi. (3’47)
ISRC: FI-TCR-21-00006

9. Ikuinen tammi-helmi-maalis  (4’21)
ISRC: FI-TCR-21-00007

Sävelet ja sanat: Jere Ijäs
Sovitukset: Jere Ijäs, Tom Nyman, Anssi Nykänen

JERE IJÄS JA MONACON TYÖVÄEN PALLOILIJAT
Liikkeellä ennen aamua (DIGI / VINYYLI)
LEVYKOODI: IMPALA 513 LP
UPC: 6417698210613
julkaisu: 29.07.2021

Monacon työväen palloilijat:
Jere Ijäs, Anssi Nykänen, Tom Nyman

Äänitys, miksaus: Väinö  Karjalainen
Vierailijat: Maija Sariola (laulu) ja Olli Haavisto (pedal steel)

Kannen kuva: Pasi Rytkönen
Kannet: Leyla Avsar
Masterointi: Svante Forsbäck
(c) & (p) Texicalli Records Oy

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in

Texicalli Records Oy (est. 1996) - 100% kotimainen levy-yhtiö