LAURA SIPPOLA. Kaunis mieli . Radio Edit.

“Ja vesi oli mustaa siellä alhaalla jossakin.”

Lause löytyy kahdesta koskettavasta suomalaisesta laulusta, joista toinen on Laura Sippolan Kaunis mieli. Trenkipoika-levy julkaistiin tasan 12 vuotta sitten (Texicalli Records 2011). Levy sisälsi kaksi Sippolan omaa kappaletta, joista Kaunis mieli oli tullut aiemmin tunnetuksi Johanna Kurkelan laulamana.

Sukupuoleton Kaunis mieli

Laura Sippola muistaa, kuinka hän kappaletta kirjoittaessaan halusi tehdä laulun, jonka esittäjän ei tarvitse tunnustaa sukupuolta. Kaunis mieli on yhä toivotuimpia Sippolan keikoilla. Viimeksi se soi Espoo Big Bandin ja Jouni Kanniston esittämänä.

Trenkipoika sisälsi sovituksiani Siionin virsistä. Koin ne kansanmusiikkina elettyäni lapsuuteni Lapualla, joka on körttialuetta. Niiden sävelmät ovat kauniita kuin vanha kanto. Samoin perustein poimin mukaan muutaman rekilaulun. Ketoolan Jukka tai Tuuli se taivutti koivun larvan ovat sävelmiä, joiden vuosirenkaat osoittavat niiden kestävän aikaa., Sippola toteaa.

Ikiaikainen Kaunis mieli

Ikiaikaisuutta on myös Kaunis mieli -kappaleessa. Sippolan kanssa soittavat Peter Engberg, Tuure Koski ja Kepa Kettunen huikein nyanssein. 

Nyt Kaunis mieli -biisistä on tehty myös radio edit, joka päätyi suoratoistopalveluihin ja toivottavasti myös radioiden soittoon..

Sävellys ja sanoitus LAURA SIPPOLA

Piano ja laulu LAURA SIPPOLA

Kitara PETER ENGBERG

Basso TUURE KOSKI

Rummut KEPA KETTUNEN

Sello JOANNA RINNE

Äänitys MARKKU VEIJONSUO, JUKKA HEIKKINEN

Miksaus MARKKU VEIJONSUO, HANNU LAMMINMÄKI

Masterointi PAULI SAASTAMOINEN

ISRC-koodi FITCR2300065

 

 

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in

Texicalli Records Oy (est. 1996) - 100% kotimainen levy-yhtiö

0:00
0:00