Laura-Moisio-1920

Laura Moisio. Vieras maa. Nyt myös vinyylinä!

 

Vieras maa (Texicalli Records) erottuu lauluntekijän viimeaikaisesta tuotannosta uudenlaisella intiimiydellään ja tunteikkuudellaan:

”Koronasulkujen aikana katseeni tarkentui ulkomaailmasta ihmisten välisiin suhteisiin, ja kirjoitin levyllisen kappaleita, jotka kaikki käsittelevät rakkautta jostain vinkkelistä. Tämä saattaa olla myös tähän mennessä popein levyni”, Moisio kuvailee uutta albumia. Omakohtaisella levyllä lauletaan rakkauden raastavista puolista ja sen synnyttämästä epävarmuudesta, mutta myös halusta olla toiselle hyvä ja pysyä toisen rinnalla. Rakkaus voi tuoda meistä esiin yhtä lailla parhaat kuin pahimmat puolet.

Vieraan maan hengittävässä, ajattomassa soundissa piano, akustiset kitarat ja jouset värittävät kappaleiden tarttuvia melodioita. Osan albumin sävellyksistä Moisio on tehnyt poikkeuksellisesti yhdessä puolisonsa Lauri Myllymäen kanssa, joka toimi myös levyn tuottajana. ”Lauri patisti minua haastamaan tottumuksiani, ja kuultuaan ”Kirje”-biisin ensimmäisen aihion hän ehdotti, että soittaisin sen akustisen kitaran sijaan pianolla, jolloin biisin soinnutus heräsi uudella tavalla eloon. Luova työ puolison kanssa on yhtä aikaa hedelmällistä ja haastavaa, sillä siinä ei ole filttereitä. Toisen rehellinen mielipide voi nostaa biisin uudelle tasolle, mutta se voi aiheuttaa myös hirveän riidan”, Moisio toteaa.

Albumilla soittaa Moision pitkäaikainen bändi (Ville Rauhala, basso; Sebastian Krühn, rummut; Lauri Myllymäki, kitara) sekä vierailevia jousisoittajia. Tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Moisio ja hänen yhtyeensä lähtevät helmikuussa julkaisukiertueelle:

 

LAURA MOISIO - Vieras maa (VINYYLI)

LAURA MOISIO
Vieras maa
CD / Digi / Vinyyli
TEXCD 179 / IMPALA 517
UPC: 6417698008869 / 6417698009330
Julkaisupäivä: CD/DIGI: 03.02.2023 / LP: 02.06.2023
Julkaisija: Texicalli Records Oy

Laura Moisio: laulu, piano, kitara
Lauri Myllymäki: kitarat, taustalaulu, syntetisaattori
Ville Rauhala: basso, kontrabasso
Sebastian Krühn: rummut

Avustavat muusikot:
Juho Kanervo: sello (1, 2, 3, 4, 6, 7, 8)
Stiliana Tyrkkö: alttoviulu (1)
Klaara Pyrhönen: viulu (1)
Janne Ahvenainen: alttoviulu (2, 3, 4, 7)
Silva Kallionpää: viulu (2, 3, 4, 7)

BIISIT:

KIrje
Suojelija
Päätös
Huhtikuu
Vieras maa
Heikko kohta
Salaisuus
Kerro jos näet

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in

Texicalli Records Oy (est. 1996) - 100% kotimainen levy-yhtiö

0:00
0:00