Kuva: Mikko Mäntyniemi
Kuva: Mikko Mäntyniemi

PALKITTU BARITONI AARNE PELKONEN JULKAISEE  RAKAS JOULU -ALBUMIN JA LÄHTEE JOULUKIERTUEELLE

10-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä palkittu baritoni Aarne Pelkonen julkaisi uransa toisen joulualbumin marraskuun 24. päivä. Rakas joulu -niminen levy on äänitetty yhdessä Turun filharmonisen orkesterin (joht. Antti Rissanen) kanssa. Tunnelmallisen joululevyn tiimoilta Aarne suuntaa 1. joulukuuta Lahdesta käynnistyvälle joulukiertueelle. Kaikkiaan yhdeksän konserttia sisältävä kiertue päättyy Raumalle 21. joulukuuta.

Yksitoista kappaletta sisältävä Rakas joulu koostuu Aarne Pelkosen komeista tulkinnoista rakastetuimmista joululauluklassikoista sekä kahdesta aivan uudesta sävellyksestä: Talvilaulu on Aarnen itsensä säveltämä ja Metsän joulu on Antti Suonion ja Sinikka Svärdin käsialaa. Lisäksi albumilta löytyy Anna-Maija Ihanderin tekemä uusi suomenkielinen teksti Have Yourself a Merry Little Christmas -klassikkoon, joka löytyy levyltä Onnellista joulua -nimisenä. Helsingin yliopiston vuonna 1946 perustettu Akademiska Damkören Lyran vierailee albumin kahdella kappaleella. Levyn julkaisee Texicalli Records (label: Impala Classic) 2023.

Rakas joulu -albumin tiimoilta Aarne lähtee kiertueelle joulukuun 1. päivä. Lahden Ristinkirkosta käynnistyvä kiertue sisältää kaikkiaan yhdeksän konserttia, joista suurin osa on kirkoissa.  Mukana on kuitenkin myös muutama konserttitaloesitystä ison orkesterin kanssa.. Turun konserttitalossa Aarne nähdään yhdessä Turun filharmonisen orkesterin kanssa ja Espoon Tapiolasalissa yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa. Kirkoissa Aarnea säestää Miika Vintturin (piano), Anssi Salmisen (viulu, kitara ja mandoliini) ja Ville Herrala(kontrabasso) muodostama yhtye.

– Olen kasvanut isossa perheessä, ja minulla on paljon lämpimiä muistoja jouluista niin lapsuusajoilta kuin aikuisuudestakin. Musiikki on aina ollut iso osa joulun tunnelmaa, ja oli upeaa päästä valikoimaan ja levyttämään itselle rakkaita joululauluja yhdessä Antti Rissasen ja Turun filharmonisen orkesterin kanssa. Oikein jo odotan, että pääsette kuulemaan lopputuloksen levyltä ja että itse pääsen konsertteihin levitttämään joulutunnelmaa. Kiertue päättyy Raumalle, josta olen kotoisin. Sieltä on hyvä laskeutua joulunviettoon ja savusaunan lämmitykseen, Aarne kertoo.

Pelkosen juhlavuoden ohjelmistoon on kuulunut mm. Last Songs -albumin julkaisu keväällä yhdessä Juho Alakärpän kanssa sekä esiintyminen uudessa Armi-oopperassa Ilmajoen musiikkijuhlilla kesäkuussa ja useat yhteiskonsertit sopraano Mari Palon kanssa. Loppuvuoden aikana Aarne nähdään vielä Kansallisoopperan Madame Butterfly – sekä Karmeliittasisaret-esityksissä.

Kuva: Mikko Mäntyniemi

AARNE PELKONEN
Rakas joulu
CD / Digi
IMPALA CLASSICS ICL 1002
UPC: 6417698013283
Julkaisupäivä: CD/DIGI: 24.11.2023
Julkaisija: Texicalli Records Oy

  1. Maa on niin kaunis
  2. Heinillä härkien kaukalon
  3. Ja neitsyt pikkupoijuttansa
  4. Talvilaulu*
  5. Sylvian joululaulu
  6. Varpunen jouluaamuna
  7. En etsi valtaa loistoa
  8. Onnellista joulua (Have yourself a merry little Christmas)**
  9. Sydämeeni joulun teen
  10. Metsän joulu*
  11. Jouluyö, juhlayö

 

* uusi laulu, ** uusi suomenkielinen teksti

 

Rakas joulu -levynjulkaisukiertue

1.12. Ristinkirkko, Lahti

2.12. Taulumäen kirkko, Jyväskylä

7.12. Turun konserttitalo, Turun filharmoninen orkesteri, Turku

8.12. Turun konserttitalo, Turun filharmoninen orkesteri, Turku

9.12. Kustaa Aadolfin kirkko, Iisalmi

10.12. Karjasillan kirkko, Oulu

19.12. Tapiolasali, Tapiola Sinfonietta, Espoo

20.12. Nokian kirkko, Nokia

21.12. Rauman Pyhän Ristin kirkko, Rauma

LEVY-YHTIÖ

Texicalli Records Oy

Martti Heikkinen

martti.heikkinen@texicallirecords.com

+358 40 5020104

KIERTUEEN JÄRJESTÄÄ

Raitala Music Oy

Anna-Liina Lindeberg

anna-liina@raitala.com

+358 44 986 9125

LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT

Liekki Promotion Oy

Nora Norrlin

nora.norrlin@liekkipromotion.com

+358 40 846 0116

Aarne Pelkonen on monipuolinen ooppera- ja konserttilaulaja sekä Lappeenrannan laulukilpailujen (2013) ja kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun (2015) voittaja, joka on esiintynyt kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa (A-tutkinto Marjut Hannulan oppilaana) ja Berliinissä prof. Thomas Quasthoffin luokalla sekä Lied-musiikkia opettajinaan mm. Wolfram Rieger, Gerold Huber, Ilmo Ranta ja Heikki Pellinen. Menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa Juho Alakärpän kanssa (mm. ”Das Lied”, Berliini 2011). Aloitti oopperauran Saksassa vuonna 2015 ja debytoi Suomen Kansallisoopperassa 2019. Tärkeimpiä oopperarooleja: Figaro (Mozart: Figaron häät), Papageno (Mozart: Taikahuilu), Pallante (Händel: Agrippina) Ping (Puccini: Turandot), Petter Kummel (Kuusisto: Jää).

 

Aarne on aiemmin julkaissut neljä albumia: Virsi (2013), Taivas sylissäni (2018), Haavekuvia (2019) ja Last Songs (2023) yhdessä Juho Alakärpän kanssa sekä tehnyt lukuisia nauhoituksia Suomen Yleisradiolle.

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in

Texicalli Records Oy (est. 1996) - 100% kotimainen levy-yhtiö

0:00
0:00