MARIA YLIPÄÄ & EMMA SALOKOSKI - Kauniita piikkejä

Uusi single. Kaikissa digipalveluissa 15.3.2024!

Kuva: Jouni Harala

MARIA YLIPÄÄ & EMMA SALOKOSKI
Kauniita piikkejä
single
Levykoodi: TEXCDS 1155
ISRC: FI-TCR-24-00011
UPC: 6417698016468
Kesto: 6:09

Emma Salokosken ja Maria Ylipään huhtikuussa ilmestyvällä albumilla tilaustöitä mm. Sofi Oksaselta ja Marzi Nymanilta 

Monipuolista uraa tahoillaan tehneet Emma Salokoski ja Maria Ylipää julkaisevat jatkoa vuoden 2010 Omani uni-albumille. Huhtikuun 19. päivä ilmestyvän Kauniita piikkejä levyn konsepti on sama kuin edeltäjällään, mutta albumin tekstit heijastelevat kypsempien naisten elämänkokemusta. Puoliksi suomeksi ja puoliksi ruotsiksi lauletulta albumilta on julkaistaan ensimmäisenä singlenä albumin nimibiisi, jonka on sanoittanut mm. Ceebrolistics-yhtyeestä tunnettu MattiP ja säveltänyt Marzi Nyman. Kappaleen video on nyt ilmestynyt, musiikin suoratoistopalveluista biisi löytyy perjantaina 15.3. Katso uunituore video täältä.

2000-luvun alussa Keisarikunta-elokuvan kuvauksissa tutustuneet ja yhteisellä laulukurssilla ystävystyneet Emma Salokoski ja Maria Ylipää julkaisivat ensimmäisen Omani uni -yhteisalbumin vuonna 2010. Viapori Jazz-festivaalien yhteiskonsertista alkunsa saanut albumi sisälsi uutta suomalaista sävellettyä runoutta, jonka aiheet kattoivat  laajan spektrin rakkaudesta vankeuteen ja kuolemasta kauneuden kiroukseen. 

 Nyt 14 vuotta myöhemmin Omani uni -levy saa jatkoa uuden albumin muodossa. Näiden kahden levytyksen välissä Maria ja Emma ovat ehtineet kummatkin toimia taiteen kentällä laaja-alaisesti. Kokoonpano ja konsepti on uudella levyllä sama, mutta tällä kertaa runot ovat valikoituneet kypsempien naisten elämänkokemuksen sanelemina. Levy on kaksikielinen, puolet kappaleista on suomeksi ja puolet ruotsiksi. Tekstit koostuvat jo olemassa olevasta runoudesta, sekä levylle varta vasten kirjoitetuista lyriikoista. Uusia tekstejä on tilattu muun muassa Sofi Oksaselta, Iisa Pajulalta  ja MattiP:ltä. Mukana on tekstejä myös mm. Heimo Hatakalta, Ingrid Sjöstrandilta ja Edith Södergranilta. 

 Musiikillisesti Kauniita piikkejä -projektin säveltäjät ja esittäjät ovat kukin omilla aloillaan maamme terävintä kärkeä mutta myös taitavia ja harjaantuneita hyppäämään uusiin tyylilajeihin. Heillä on taiturimainen kyky yhdistää esimerkiksi improvisaatiota klassiseen musiikkiin tai klassisia sävyjä jazziin tai laulelmaan. Levyllä kuullaan kappaleita mm. Anna-Mari Kähärältä, Lauri Salokoskelta, Marzi Nymanilta ja Pekka Kuusistolta

Keikat myy RAITALA.

LINKIT

Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in

Texicalli Records Oy (est. 1996) - 100% kotimainen levy-yhtiö

0:00
0:00